Japani

Okiki no hoso wa Nihon Tampa Hoso Desu
Nippon Hoso Kyokai, Fuji-Fujiyama

Noin 13 vuotiaana kuulin radiosta Nippon Hoso Kyokai´n. Sen jälkeen sydämeni kuului Japanille. Sinne halusin päästä. 15-vuotiaana Pauli Nevala voitti Tokiossa keihäänheiton olympiakultaa. Se oli paras kultamitali niistä kisoista. Kauppakoulun matematiikan opettaja oli urheiluhullu ja kuunneltiin keihäskisaa matematiikan opetuksen ohella. 1964. Tokion Pekka tuli tutuksi. Hän oli suomalaisten urheilijoiden taksinkuljettajana.

Kirjoitin 1964 talvella kotitekoisella kansakouluenglannillani (eli itse opiskeltu) kirjeen Japanin radiolle. Esitin kaksi kysymystä heille. Sunnuntaiaamuna klo 10.00 alkoi NHK:n (Nippon Hoso Kyokai, Radio Japan) englannin kielinen lähetys ja siellä luettiin kirjeeni. Pauli from Hiisi Salo Finland kysyy meiltä ja me vastaamme. Hubo kysyi puolestani ja Naito vastasi. Ei ollut tekniikkaa taltioida tuota lähetystä. Mutta ikuiset muistot jäivät. Kiitokseksi sain viirin.

Tilintarkastajien maailmankongressi Tokiossa 1987

Tilintarkastus-Revision-lehti 1/1988

Luotijunalla Kiotoon

Kioton luotijunamatka Tokiosta vei 2,5 tuntia, vaikka matkan pituus on melkein 500 km. Nopeus oli paikka paikoin 300 km tunnissa, sillä juna pysähtyi matkan varrella (toisin kuin kaavailtu tunnin juna Helsingistä Turkuun, joka ohittaisi mm. Salon pysähtymättä)

Kioto on kaupunkina aivan ylivertaisen hieno ja kaunis. Asuimme paperiseinäisissä taloissa, joissa vuodepatja oli lattialla. Syötiin istualtaan. Ylipainoisia varten oli ruokapöydällä kuopat, joten voi istua kuin tuolilla ja jalat olivat piilossa pöydän alla. No eihän se pöytä ole, vaan lattialle asetettu pöytälevy.

Majapaikassa oli myös pieni puuamme, jonne (maratonkuntoisena) mahduin Ullan kanssa. Puuammeen vesi oli hyvin kuumaa. Se oli ainutlaatuisen eroottinen kokemus.

Seurueessamme oli pedantti KHT, joka holhosi meitä kuin oltaisiin alakoululaisia luokkaretkellä. Kun hän esitteli paluulippuja menomatkan junassa, nappasin oman ja vaimoni liput itselleni. Näin saimme vapauden holhouksesta. Paluumatkaa varten saimme tarkat määräykset tulla tietystä portista ja tarkan kelloajan. Kun meillä oli liput, viis veisasimme määräyksestä. Tapasimme kaupungilla Riston ja hänen vaimonsa. Risto (RIP) opetti minulle kaiken verotuksesta ja paljon muuta. Risto sanoi, että he tulevat kanssamme yhtä matkaa. Ja kun päästiin laiturille, jossa muut jo kiltisti olivat, tämä pedantti alkoi huutaa naama punaisena suoraa huutoa siitä kuinka emme olleet noudattaneet sääntöjä. Miten jotkut voivat olla niin tiukkoja säännöistä.

Luennot sähköisestä taloushallinnosta Tokiossa ja Osakassa 1995

Akitomo Yamamoto oli Washingtonissa kuuntelemassa kunniamaininnan saanutta videoesitystäni. Hän kutsui minut Tokioon luennoimaan sähköisestä taloushallinnosta. jatkuu**

Osaka juhlatanssiaiset 1995

Yksi hienoimmista illoista ulkomailla oli tanssikoulun juhlatanssiaiset (1995). Olin Osakassa luennoimassa ja klo 20 loppui illallinen. Isäntä kysyi, Pauli san, oletko tyytyväinen illan antimiin. Vastasin kyllä. Ja sen jälkeen isäntä ja koko seurue nousi ja poistui ravintolasta.

Ei olisi mitään järkeä mennä Osakassa nukkumaan klo 20 kun niin kauas on matkannut. Kävelin kuitenkin hotelliini ja näin, että yläkerroksessa on valot. Luulin, että siellä oli ravintola ja menin sinne. Siellä oli juhlatanssiaiset. Minut otettiin vastaan tervetulleena ja kehotettiin juomaan sakea, viskiä, tai mitä nyt haluankaan.

Sitten tuli japanilainen nainen Yoko hakemaan minua tanssimaan. Enhän minä hänen veroisensa tanssija ollut, kaukana siitä. Yhdessä sovittiin, että mennään juttelemaan pöytään. Naisen englannin kielen taito oli huono, ja hän pyysi ystävättärensä tulkiksi. Klo 22.30 juhlat loppuivat.

Naiset pyysivät minut mukaansa Osakan yöhön. He veivät minut kaikkialle, parhaiten muistan kun syötiin yöpala telttaruokalan tiskillä.

Klo 3 nuo kaksi ihanaa naista laittoivat minut taksiin, jonka ohjasivat hotelliini. He lähtivät toisella taksilla kotiinsa.

Klo 10 aamulla puhelin soi. Tanssiystäväni aviomies soitti, että olen kuulemma mies, jonka kanssa hänen vaimonsa on viettänyt illan. Hän haluaa tavata minut. Pelkäsin, että mies tulee japanilaisen samuraimiekan kanssa ja lyö kaulani poikki. Sanoin kuitenkin, että tervetuloa.

Naisten taksi oli matkalla hajonnut ja he joutuivat hankkimaan toisen taksin. Kotiin rouva oli tullut klo 5. Totuuden kertominen oli tässä tilanteessa paras keino selviytyä aviomiehen kuulustelusta.

Hotelliin tuli vaimo ja hänen miehensä autolla. Mies selitti, että vaimo oli kehunut, kuinka ihanan suomalaisen miehen hän oli tavannut. Myös aviomies halusi myös tutustua minuun. Minut vietiin Japanin vanhaan pääkaupunkiin Naraan (ennen Kiotoa). Siellä kierrettiin vanhoja historiallisia paikkoja katsellen ja lisäksi he tarjosivat minulle lounaan.

Sen jälkeen he toivat minut takaisin hotelliin.

Soitin rouvalle Osakaan useita kertoja vuosia tapaamisen jälkeen ja olimme kirjeenvaihdossa. Vuonna 1998 Naganon olympialaisten mäenlaskun kultamitalit tulivat Suomelle ja Japanille. Riemuitsimme kultamitaleja puhelimessa.

Osakaan Etelä-Korean pakkasista 2010

Osakaan menin uudestaan paitsi tavatakseni rouvan myös päästäkseni koti-Suomeen Finnairin suoralla lennolla Osakasta Helsinkiin. Lähtiessäni matkaan en löytänyt mistään kirjeitä, jotka olin Yokolta saanut. Ajattelin, ettei hätää. Löydän hänet osoitetoimiston avulla. Mutta eihän Japanissa sellaista toimistoa ollut. 

Tähän buddhan viestiin on kirjoitettu ultimatum buddhalle Paulin tulevan elämän ohjaamiseksi.

Olin sitten omillani viikon Osakassa. Kävin mm. temppelissä, jossa oli toivomustelineet. Ihmiset kirjoittivat paperilappuihin toiveensa ja laittoivat telineisiin. Minäkin tein toivomuksen. Mutta ei se toteutunut. Ehkä paikalliset jumalat eivät osanneet suomen kieltä.

Osakassa kävin myös tutustumassa Nippon Hoso Kyokain NHK eli Japanin Radion paikalliseen asemaan.

Kirjeet ovat löytyneet. Olen aina haaveillut mennä Japanin pohjoisosan kalastajakyliin. Ehkä sinne vielä joskus menen ja matkaan Osakan kautta.

3. tammikuuta 2010 · 

2010: Osaka – viimeinen etappi

Lauantaina tulin Japanin Osakaan, tai oo-sakaan kuten täällä sanotaan. Se ei ollutkaan ihan helppoa. Siis maahan pääsy. Täältä pitäisi Suomenkin ottaa oppia. Ulkomaalaiset laitettiin omaan jonoonsa. Jokainen valokuvattiin. Molempien käsien etusormet laitettiin lukijaan, joka kuvasi sormenjäljen. Sitten alkoi kuulustelu. Miksi tulin? Missä asun? En todellakaan tiennyt, koska en koskaan varaa hotelleja etukäteen. Varmaan en olisi päässyt lainkaan maahan, jos minulla ei olisi ollut osoittaa matkalippua Suomeen. Mutta ei sekään riittänyt. Kuulustelu jatkui. Mitä aion täällä tehdä jne. Sitten mietin uutta konstia. Sanoisinko taikasanan turvapaikka. No ei, sanoin, etten ole muslimi. Ja se aukaisi portin. Hymyillen minut toivotettiin Japaniin. Kunnes jouduin toisen miehen kuulusteluun. Sama uusiksi, tosin ilman kuvauksia. Enkä tarvinnut enää muslimikorttia, pääsin vähemmällä selittämisellä.

Jos Suomessa olisi näin hyvä kontrolli, ei kaiken maailman kansan- ja joukkomurhaajat pääsisi riesaksemme. Eikä turvapaikkaturistit. No, olisivatkin turisteja, mutta saamme näistä paperittomista kunniakansalaisista klaaneineen ikuisesti elätettävien joukon.

Seoulin kentällä iski herpaantuminen, kun näin Finnairin logon. Jos olisin miettinyt toisin, olisin voinut lähteä sieltä kotiin. Mutta halusin mennä japanilaisiin pikkukaupunkeihin ja tavata Yokon. Kumpikaan ei taida toteutua. Aikaa on liian vähän ja Yokon osoite ilmeisesti mökillä Ristiinassa.

Täällä on kymmenkunta astetta plussaa, mikä tuntuu Seoulin hyytävän viiman jälkeen helteeltä. Jätinkin lippalakin pois, ettei tule hiki.

Juuri nyt on sellainen olo, että tämän matkan jutut on kirjoitettu. Palaan Suomeen loppiaisena.

Kiitän matkaseurasta etenkin heitä, joilta olen saanut Facebook kommentteja ja sähköposteja. Osakassa sunnuntaiaamun harrastus. Joka kadun kulmassa on sinitakkisia liikennevalojen vartijoita, jotka estävät varaslähdön punaisella. Kun valot vaihtuvat, vahtijat kumartavat ja antavat luvan ylittää kadun. 

Osakassa sunnuntaiaamun harrastus. Joka kadun kulmassa on sinitakkisia liikennevalojen vartijoita, jotka estävät varaslähdön punaisella. Kun valot vaihtuvat, vahtijat kumartavat ja antavat luvan ylittää kadun

Sirpa: Onpa makea tapa!! Kadehdin noita kädenojennuksia. Takana näkyykin lähtölupakumarrus autolle, vau.

4. tammikuuta 2010 ·

Osaka – Sumiyoshikoen

Sunnuntai oli raskas ja siksi olin lopettamassa kirjoittamisen. Kuljin Osakan Central Stationin ympärillä. Ihmisten paljous rasittaa. Kuvitelkaa, että Helsingin keskustassa olisi joka päivä aamuvarhaisesta iltamyöhään yhtä paljon ihmisiä kuin vappuaaton iltana. Ei sitä kukaan kestäisi. Unohdetaan siksi metropolihaaveet miljoonine monikulttuurisine asukkaineen. (Osakassa on 2,6 miljoonaa asukasta)

Maanantaiaamuna ajattelin lähteä yöksi Kiotoon, koska se on niin lähellä, 48 km. Mieli muuttui kun en jaksaisi vielä kerran vaihtaa yömajaa. Oikeastaan kahta kertaa. Kaupunki on tuttu entuudestaan, oltiin siellä Ullan kanssa kahdestaan. Kiotosta muistan parhaiten kaksi asiaa: tuhat puuveistettyä sotilasta vartioimassa buddhan kuvaa. Toinen juttu oli kahden hengen puuamme, jossa tulikuumaa vettä. Essille sanoisin vinkkinä, että paljun rinnalla voitaisiin myydä puuammetta vertaamalla sitä tehokkuudessa 10 kiloon ostereita.

Läksin kuitenkin kauas pois kahdella junalla hälinästä heti aamusta. Päivä oli kaunis, aurinko paistoi ja paikka kuin paratiisin puutarha. Kävelin eri suuntiin ja sitten olinkin temppelialueella.

Hieno rakennus Osakassa

Buddha vaati minulta 200 yeniä eli reilun euron. Sillä sain puupurkista kurkistaa yhden kepin numeron, jonka buddha minulle arpoi. Vähän kuin kiinalaiset keksit, joiden sisällä on elämän totuus. Tytöt käänsivät minulle totuuden. Olen kuulemma tosi kiltti mies, joka on hirmu viisas ja ajattelee paljon. Näin buddha kohtelee Suomi-poikaa.

Toisin on Suomessa. Kristilliset kukkahattutädit Salli Saaresta alkaen syyllistävät suomalaisia VHM-miehiä muslimin tekemästä joukkomurhasta. Olemme kuulemma tartuttaneet meitä vaivaavan väkivallan geeniperimän pakolaisparkaan. Siksi joukkomurhaaja ei itse ole syyllinen, vaan suomalaiset miehet ja etenkin rasistiset sellaiset, jollaiseksi minutkin varmaan luokitellaan. (Vaan mitenkä syyllistäjät selittävät esimerkiksi matkoillani avioliitolta pelastamani 12 vuotiaan masai tytön).

Sanoin täällä Facebookissa jo matkan alussa, etten suostu ottamaan vastaan tällaista syyllistämistä. Se on nyt kerta kaikkiaan loppu, se sietäminen omalla kohdallani. Uskon siis enemmän buddhaan kuin Salli Saareen, siihen joka paikan päivystävään psykiatriin.

No, otin sen jumalallisen lausuntopaperin, kirjoitin siihen nimeni ja toiveeni loppuelämältäni. Sidoin sen toivetelineeseen. Kamerat räpsivät tekemistäni. Etenkin nuoret tytöt halusivat kuvata minua vielä erikseen.

Sitten oli joku seremonia, jonka päätteeksi heitettiin katsojille jotain vaahtokarkin näköisiä läpysköjä. Olin takarivissä kaukana lavalta kuvaamassa ihmisten ahneutta ottaa kaikkea mitä saa ilmaiseksi. Ja yksi laatta osui Tansanian hattuni päälle, joka toimi kuin baseball-räpylä ja piti läpyskän päässäni. Otin talteen, kai buddha niin halusi.

Sitten menin pyhän veden lähteelle. Katsoin mallia muista, ja kipolla valelin käteni pyhiksi. Sitten nostin kipon huulilleni. Jostain juoksi paikalle Mitsuko-neito, joka sanoi että älä juo, purskuta. Kun Mitsuko oli pelastanut minut muuttumasta buddhan puuveistosvartijaksi, hän halusi tietää kaiken minusta. Ja matkoistani. Sanoin että kerron kyllä, mutta kaiken kertomiseen ei aika riitä. Buddha on siis heti muuttamassa elämääni aurinkoiseksi.

Tätä menoa olen buddhalainen ennen kuin seuraava maahanmuuttajan tekemä teloitus tapahtuu Suomessa. On Suomeen tullut ilman papereita varmaan lukuisia sota- ja muita rikollisia hyysättäväksi ja pakoon omiensa tuomioita. Ruotsissa aseelliset pankkiryöstöt ovat järjestään Balkanin sodasta tulleiden tekemiä.

Sumiyoshikoen-juna-asemalla, joka illalla vastasi noin ruuhka-ajan Kannelmäkeä, oli 7 radalta putoamisen vartijaa. Kaikilla hienot univormut kuin liikennevalojen vartijoilla, jotka maanantaina jatkoivat työtään. Nuo vanhemmat miehet (joukossa muutama nainen) ovat tosi ylpeitä työstään. Siinä ratkaisu pitkäaikaistyöttömyyteen ja Helsingin rautatieaseman seinänvartijoiden loisimiseen. Hankitaan kaikille univormut ja sossun rahojen vastineeksi on vahdittava Mannerheimintien liikennevaloja sekä juna-asemien laitureita. Kyllä työ aina turhat kurssit voittaa.

10 euron ateria

Kävin illalla syömässä Namban aseman lähellä, jossa oli junan vaihto. 10 eurolla saatu upea ateria pisti miettimään. että Suomi on hinnoitellut itsensä ulos maailman markkinoilta. Eipä ihme, ettei meillä enää näy japanilaisia seurueita valokuvaamassa Havis Amandaa. Kun olin täällä viimeksi markka-aikana, Japani oli kallis maa kukkarolleni. Ei enää. Siisti ja uusi hotellihuonekin hyvällä paikalla maksaa 35 euroa eli kolmasosan siitä, mitä Helsingissä joutuisi maksamaan, eikä vertailua tarvitse tehdä Kämppiin. Täällä olisi 20 euronkin huoneita, mutta pröystäilen nyt matkan lopuksi

Nuorena laulu tytöstä Kiotossa (Sukiyaki) kuulosti niin eksoottiselta. Kun kävelin Umedan asemalta hotellille, hyräilin omin sanoin:

Oon poika Osakassa,

näin kerran unta jossa,

vei juna kauaksi pois Mitsukon,

jota vain lemmin

hän saavu ei

juna hänet vei

koskaan en häntä nähdä saa

❤️
❤️

Irene:  Vau, miten ihanan näköistä. Tykkään tästä tosi paljon.

Yritin tässä loppuillasta selvittää yöelämää. Majapaikkani on Osakan aseman takapihalla Hankuyssä. Tämä kortteli on valtava. Kapeita katettuja jalkakäytäviä risteilee eri suuntiin. Hotelleja on kymmeniä. Hirmuisesti ruokapaikkoja, mutta ei yhtään kahvilaa. Sitten on vielä enemmän Girls Bar-paikkoja viisikin kerrosta päällekkäin. Kilpailu on kova ja tytöt palelevat ulkona (loppuillasta on jo holotna) metsästämässä asiakkaita. On heillä sentään pitkät takit hepeniensä päällä.

Menin muutamaan katsomaan, mikä systeemi oikein on. On paikkamaksuja ja samanhintaisia juomamaksuja. Kauniita nuoria naisia ihan täysissä pukeissa tarjoilee yksinäisille miehille viskiä. Naisasiakkaita ei ole. Miehet istuvat ympyrässä baaritiskillä ja juttelevat tarjoilijatyttöjen kanssa. Jätin kuitenkin menemättä, koska en enää juo alkoholia ja koska tytöt eivät puhu englantia. Voi olla, että jotkut paikoista on seksipaikkoja, mutta mistään ulkoisista merkeistä ei sitä näe. Tuli kummallinen olo: yksinäisyyttä on koko maailma täynnä.

Japanilaiset naiset ovat tosi kauniita. Nyt on menossa muoti, jossa nuorilla naisilla on röyhelöinen minihame tai mikrohousut ja pitkävartiset saapikkaat. Röyhelöhameet ovat tosi suloisen näköiset nuorten neitojen päällä.

Viimeinen kuva – suomalaista väkivallan perimää jo Osakassa asti. Kun suomalainen mies on niin paha kuten olemme Sellon murhien kommenteista saaneet lukea, kiirehti Osakan metrovirasto maalaamaan tällaiset kyltit asemien laitureille kun virastolle tiedotettiin suomipojan tulleen maahan. Taustalla on se, että suomalaisuuteen kuuluva naisten nipistely ja kähmäily ahtaassa metrojunassa voi tarttua japanilaisiin kiltteihin miehiin.