Indonesia

Indonesia, my country

23.11 sunnuntai Melaka, Malesia – Dumai, Indonesia 

Sunnuntaiaamuna lähdin ennen kahdeksaa satamaan. Ehdin syömään pari pientä letun näköistä leipää teen kanssa. Sitten laivaan. Tämähän on vene. Siis Intian merelle tällaisella purkilla. Vähän kuin ne laivat, joilla ajetaan Helsingin edustalla. No, merellä kyllä ollaan, mutta sitten vaihdetaan isompaan. Siis keskellä merta. Onko tämä nyt joku kaappaus. 

Dumain satamaan tultiin 13.30 jälkeen 1 tunnin ja 45 minuutin matka olikin kestänyt yli 4 tuntia. Satamassa oli jonkinlainen tulliselvitys. Mielestäni ihmiset kävelivät läpi, mutta minut otettiin kiinni. Jaha, olen siis väärän värinen. Vihreät naiset saisivat tästä syrjintäjutun. Ei tämä ainakaan turistirysä ole. Joku ukko heittäytyi juttelemaan. En tajua mistä tuli. Hieno henkilökortti sillä oli. Joku turistineuvoja. Kuka lie Herman. Minua vietiin huoneesta toiseen. Jouduin maksamaan 25 USD viisumista. 300.000 rupista rupiaa. 

Rupia ja rupla. Rupian vaihtajia oli satamassa. Niillä oli hirmu kasa rupiaa. En vaihtanut. Ties mitä sanomalehtiä olivat. Kun lähdin satamasta, ukko seurasi kuin hai laivaa. Pihalle mentiin kapeaa molemmin puolin verkkoaidattua käytävää. Aidan takana molemmin puolin kuin apinat huusi iso joukko nuoria miehiä. Tuli jenkkien vankilaleffat mieleen. Mihin persläpeen olinkaan tullut. 

Parkkipaikalla oli outoa porukkaa. Hermanilla oli oma kuski, Autoon tunki usea mies. Sanoin etten lähde. Ylimäärä lähti pois. Herman sanoi, ettei tänne voi jäädä. Täällä ei ole mitään. Sanoin että se on minun asiani. Hän alkoi höpäjää vaarallisista aseista. Joo, Ahtisaari hoiti heille rauhaa. On tsunamialue. Joo joo. Tiedän. Mutta niin sitkeä hän oli että huomasin pitäväni kädessä bussilippua Bukit Tinggiin. Bussi lähtee 1,5 tunnin kuluttua kello 16. Se on perillä aamulla kello 6. Enhän ole saanut aamulettujen jälkeen ruokaakaan, Tuossa on kuppila. Sieltä saat riisiä. Herman halusi autokyydistä ja asioiden hoidosta 2 dollaria. Ei siis paikallista roskarahaa, jota olin ottanut automaatista. Rahaa on vaikeaa tajuta, 1 dollari on jotain 8000-9000 rupiaa. 1 euro on siis 10.000 rupiaa. Yritän jättää nollia pois mielestäni, mutta kun taskussa on 1000 rupian rahojakin, ei oikein pää toimi. Kolikot on 500 ja 200 rupian helyjä. Koko yön bussimatkani maksoi siis 11 euroa. Säästin hotellihuonerahat, 20 

Yritin kysyä, miksi juuri Bukittinggi. Se on hyvä paikka matkailijalle. Sumatralla on vain 2 paikkaa, jonne voi mennä. Tämä on toinen. 

Yritin katsoa missä olen. Kuljin kaupungille, mutta väärään suuntaan. Ja piru vie, Herman tuli komentamaan minua, Nyt hän partioi skootterilla, missä menen Mikä ihmeen juttu tämä on. No, läksin oikeaan suuntaan. Tuli tosi hieno hotelli, jossa luksushuone maksaa 30 usd. Siis olisihan tänne voinut jäädä. Perässäni juoksi poikalauma. Laskin että heitä on 16. Läpsyteltiin käsiä ja juteltiin. Halusivat tietää, mikä mies olen. Sanoin joulupukki. Siitä vasta riemu ratkesi. 

No, bussin haku kleinbus tuli. Naiset valtasivat penkit. Minä 2 miehen kanssa takakonttiin kassien kanssa. Ja sitten vaihto isoon, jonka piti olla hieno ilmastoitu bussi. Ilmastointi oli puhallin kuin Olavi Lahden Skodassa 60-luvulla. Tiet aivan kamalat. Surkeat. Jossain vaiheessa tie parani, muttei luksusta ollut kuitenkaan. 

Bukittingi, Padang 

24.11.2008

Bussi meni yöllä vuoristoon, jos sitä sellaiseksi voi sanoa. Parin kilometrin korkeuteen. Serpentiinejä ajettiin. 

Huonosti bussissa vietetyn yön jälkeen kello tuli 6. Joku tuli tönimään minua. Bukittinggi. Hän otti reppuni ja heitti sen autosta ulos. Minä perässä. Kyläpahaselta tämä näytti. Ei ihmisiä paljoakaan. Ei kuppilaa. Radio Republic Indonesian paikallisasema löytyi. Tätä en lapsena kuunnellutkaan. Yritin kysellä hotellia. Ei mitään ymmärrystä. Hortoilin tunnin enkä tajunnut miksi olen täällä. Näin pikkubussin ja hyppäsin siihen. Bussi vie Padangiin, Intian meren rannalle. Ajokulttuuri pelottavaa. Vauhti hurja ja ohitukset järjettömiä. Ei kannattaisi Suomessa haukkua ajomenoa niin paljon. Hengissä tultiin perille, vaikka pari kertaa selkä tärähti oikein kunnolla. Bussi tyhjeni ja minäkin lähdin pois. Ja taas tyhjän päällä. Mikä tämä nyt sitten on. Olin nähnyt hotellimerkin ja kävelin siihen suuntaan, 2 km jälkeen tulin luksushotelliin, jossa menin aamiaiselle. 

Mutta en ollut vieläkään perillä. Cityyn olisi 7 km. Otin taksin. Sain huoneen vain 1 yöksi. Olin niin väsynyt, etten välittänyt. 

Tämän jälkeen kaikki muuttui hyväksi. 

Kun pääsin selvittämään, missä ollaan, selvisi että Bukittinggi (jossain lukee Bukit Tinggi) tosiaan on hieno paikka. Olisin lähjtenyt takaisin sinne, mutta hoksasin, että kaikki nähtävyydet ovat hajallaan. Tunti sinne, 30 km tänne, 70 km tuonne. En lähde sellaiseen menoon. Ainakaan nyt, ehkä joskus toiste. 

Indonesia on muslimimaa. Enemmän kuin Suomi tämän vuosisadan aikana, jolloin suomalaiset jäävät vähemmistöön omassa maassaan. No, ei täällä kivitetä naisia ainakaan joka päivä. Naiset osallistuvat paljon työelämään. Huiveja näkee enemmän kuin Malesiassa, mutta vähemmän kuin Vantaalla ja Itä-Helsingissä.. Koulutytöillä on samanlaiset vaatteet ja kaikilla huivi. Yliopistonuorilla, joiden kanssa paljon juttelin, ei huiveja juurikaan ollut. 

Täällä on 235 miljoonaa asukasta, ja määrä lisääntyy 3-4 miljoonaa joka vuosi. Siis muslimimaaksi vähän, vaikka liikaa tämäkin on. Muslimeja on peräti 86 %. Ilmankos heräsin yöllä kello 3.50 kun kovaäänisistä alkoi kuulua muslimipapin vaikerrus. Kansasta 30 % on alle 15 vuotiaita. Suomeen siis riittäisi täältäkin työperäisiä maahanmuuttajia, mutta he eivät tule, koska täällä on ihan hyvin. BKT on 3600 USD per capita eli 20 kertaa enemmän kuin maan, josta Suomeen tulee eniten työperäisiä. No he eivät ehdi tehdä mitään kun sotivat kaiken aikaa ja laivojen merirosvousta ei lasketa kansantuotteeseen. Valitettavasti he luulevat, ettei Suomessakaan tarvitse mitään tehdä. Indonesialla on muuten rantaviivaa 55.000 km. Siitä riittäisi venäläisillekin, ettei tarvitse Saimaan rantoja ostaa. 

Indonesia on monille suomalaisille tuttu Balin lomaparatiisista. Joku paikallinen kysyi minulta, miksen mene Balille. Sanoin että liikaa turisteja. Ei kiinnosta. 

25-26.11.2008 Padang, tiistai, keskiviikko:

Elämää Padangissa 

Täällä ei näe turisteja. Yhden australialaisen näin. Hän sanoi olleensa täällä jo 10 kk turistiviisumilla. Jäi tänne laittomasti. Ymmärrän kyllä, miksi. Täällä on tosi kivaa. Ruoka hyvää. Ihmiset kauniita ja ihania. 

Koska olen outo täällä, saan huomiota ihan liikaakin. Ihmiset huutavat hellouta koko ajan. Osa tulee kättelemään. Tunnen olevani kuin presidenttii itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Käteltäviä riittää. 

Kolme neitoa tuli juttelemaan. Yliopistonuoria. Halusivat kuvaan kanssani. Heillä oli jokaisella kännykkäkamerat, joihin vuorotellen napsauteltiin kuvat. Minäkin sain omani. 

Kaija Mikkelistä neuvoi minua teettämään isomman lippalakin. Lähdinpä siis hakemaan räätäliä. Tyttö skootterilla pysähtyi ja kysyi, mitä etsit. Ison hatun tekijää. Hän tietää. Tule tarakalle. Mies tekee kaikki tyhmyytensä naisten takia. Siispä minä ilman kypärää ja tyttö kypärällä ajettiin kapeita ruuhkaisia kujia. Pelotti tosissaan, mutta hätää lievitti se, että sain kaksin käsin pitää nuoresta neidosta kiinni. Ei ollut lakin tekijää. Oli valmiita. Ainoa mikä sopi oli olkihattu. Mutta sellaisen olen jo laittanut vanhan kaapin kätköihin, joten kauppoja ei tullut. Olen sittemmin löytänyt vaattureita, mutta he eivät suostu tekemään lippalakkia. 

Alan viihtyä Indonesiassa. Köyhää verrattuna Malesiaan, mutta elämän makua. En ole koskaan ollut näin suosittu. Dumaissa sain 16 poikaa seurakseni. Läpsyteltiin käsiä ja kuvattiin. Padangissa pienet tytöt tulevat koskettelemaan. I am Ulai sanoi yksi ehkä 5-v tyttö. Toinen sanoi olevansa Elin. Olin juuri sanomassa että Johannan (1 v lapsenlapseni äiti) koira on Elin, mutta sainpa suuni suljettua. 

Mikkelin torilla mummorivistö myy minulle aina kaikkea. Olen helposti vietävissä. Täällä saman tekevät 40 v naiset. Huomasin, että minulla oli yhden rouvan jäljiltä iso pussi karvaisia hedelmiä. Ne syödöön vääntämällä niskat nurin. Toinen myi minulle pieniä hedelmiä, joiden kuoren alla on makoisia viipaleita. Kun estelin, hän pyöräytti pikkusormensa omani ympärille ja kosketteli housujeni etumusta. Hyvä etten ostanut koko hedelmäkärryä, jossa nainen istui. Sen verran pistin hankaan, että ostin vain puoli kiloa. Asiaan vaikutti se, että naisen taakse tuli vahtimaan joku mies, vaikka nainen vakuutti olevansa sinkku. 

Täällä muuten puhutaan vähän englantia, mutta kummasti sitä ymmärtää, mitä itse kukin tarkoittaa. Tai sitten toivoo ymmärtävänsä. 

Tänään keskiviikkona on paljon satanut, miksi tuli kirjoitettua asioita muistiin. Läppäri on sekoillut koko Indonesiassa olo ajan ja ajattelin jo jättää sen tänne romuna. Sitten velipojan avulla tajusin, että tämä on liian herkkä. Kun 10-sormijärjestelmää ei voi käyttää, on 1 sormella tökkiminen liian lujaa. Kone luulee, että laitan kannen kiinni. Muutin asetuksia siten, että kannen kiinnilaitossa ei saa tehdä mitään ja nyt olen voinut kirjoittaa monen rivin juttuja ilman katkoja. 

Torstaina lähden paikalliskoneella Batamiin. Sain halvan lennon, 60 euroa. Kaupunki on tunnin laivamatkan päässä Singaporesta. Siellä voin miettiä, mihin seuraavaksi, Ei ainakaan takaisin Bangkokkiin. Sen verran tulee seuratuksi Suomen uutisia. TPS:kin on jo päässyt pois lätkän jumbopaikalta. 

Olo on haikea. Tänne olisin voinut jäädä pitemmäksikin aikaa.