Färsaaret

Fär-saarilla olin silloin 9 vuotiaan Niilo-pojanpoikani kanssa.

Torshavn, Färsaaret, Føroyar

  1. lokakuuta 2016

Sitä ihmettelee monta asiaa täällä kulkiessaan. Miksi joku on joskus asettautunut tänne kauas kaikesta päällimmäisenä. Täällä ei ole puita eikä pensaitakaan. Vihreää on kuitenkin kaikkialla lampaiden syötäväksi.

Täällä on paljon ruohokattoja taloissa, myös uusissa. Kun olin Niilon ikäinen, 9 v, oli isoisäni ja -äitini kotona olkikatot navetassa ja varastorakennuksissa.

Saarten ainoa lentokenttä on Vágarissa, joka on erillinen saari. Pääkaupunki Torshavn on omalla saarellaan. Saaret erottavan meren alla menee monen kilometrin pituinen tunneli. Ihan leveä, jossa yksi kaista molempiin suuntiin. Kyllä ne sen Helsinki-Tallinna-tunnelin vielä rakentavat, jos näin pienen maan saarten välillekin tunneli on tehty. Tiet ovat hyväkuntoiset, kapeampia, mutta paremmassa kunnossa kuin Suomessa.

Fär-saarten asukkaat ovat tummatukkaisia. Ero Islannin vaaleatukkaisiin on selkeä. Siis eivät ole samaa kansaa.

Tämä on Porvoon kokoinen maa asukasluvultaan. 50.000. (Niilo asuu Porvoossa.) Kolmasosa asuu Trondheimissa. Lampaita täällä on kaikkialla ja niillä on paksut villaturkit. Onkohan niitä koskaan keritty. En ole huomannut lampaanvillatakkeja täällä, toisin kuin Islannissa.

Lämmintähän täällä on lokakuussa. 12 astetta iltapäivisin. Koko ajan tuulee mereltä, joten Nepalin takkini on ollut tarpeen. Sitä yrittää säästää matkakuluissa hakemalla halpaa hotellia ja lentoja. Ja sitten unohdin sadetakkini auton takakonttiin Vantaalle. Pakko oli ostaa sadeviitta, kun suurin takki ei mahtunut Nepalin takin päälle. Ja siinä meni sata euroa kankkulan kaivoon. Mutta on se täällä välttämätön, etenkin lauantaina jalkapallo-ottelun katsomossa kun ennustetaan sadetta koko päiväksi.

Aamupäivällä ei satanut kun kuljimme vanhassa kaupungissa. Kun lähdimme iltapäivällä uimahalliin, meni vähän hakemiseksi ja satoi koko ajan. Loppujen lopuksi hypättiin taksiin. Takaisin tultiin bussilla. Niilo on tarkka poika kuten jo Maltalla huomasin. Hän osasi jäädä pois juuri oikealla pysäkillä kun minä vielä odotin matkaa olevan jäljellä. Bussimatka oli ilmainen. Niin on Tallinnassakin. Ja Suomessa sikakallista, vaikka lipun hintoja pääkaupunkiseudulla subventoidaan verorahoilla.

Yhtä asiaa ihmettelen. Kun menee Helsingin rautatieasemalle, on se täynnä monikulttuuria. Suurin osa siellä luuhaa, ja vain osa käyttää asemaa rautatieasemana. Onko tuo luuhaaminen todella tavoiteltavaa. Täällä ei näe lainkaan etnisiä maahanmuuttajia. Varmaan joku vastaantuleva on tanskalainen. Täällä puhutaan kieltä, joka ei ole tanskaa, mutta jotenkin se kyllä muistuttaa sitä. Niilon äidinkieli on ruotsi, mutta hän ei ymmärtänyt mitään taksinkuljettajan puheista. Enkä minä senkään vertaa. Perille kuitenkin päästiin. Ja niin pieni tämä paikka on, että taksimies on tullut kaupungilla vastaan jo kaksi kertaa ja aina hymyilee ja tervehtii.

Käytiin perjantai-illalla Barbaran kalaravintolassa. Onneksi varoittivat suurista annoksista ja otimme Niilon kanssa yhteisen kalan. Se oli niin suuri, että jäi osa syömättä. Paitsi suuri, se oli ruma. Ja hyvän makuinen.

Muutama sana hotellista ja lennosta

Nettikaupankäynti on yhtä huijausta. Kun varasin hotellia täältä, koko ajan hakuihin tuli kiirehtiminen. Kaksi huonetta jäljellä. Yksi huone jäljellä. Sitten hämmennyin kun Booking erotin com sanoi kaikkien hotellien olevan varattu. Kun vähän orpo olo niskassa löysi tästä Hotel Streymistä toista kautta vapaan huoneen, otti sen ja ajatus karkasi. Koskaan ei pidä varata yhtä yötä enempää netissä. Näin jää mahdollisuus vaihtaa heti, jos huomaa mokanneensa.

Tämä Hotel Streym on moka. Nuhjuisen oloinen. Aamiainen kuitenkin ihan ok. Siksi pitää aamulla neuvotella, voidaanko keskeyttää oleminen täällä ilman että joutuu maksamaan käyttämättömistä päivistä mitään. Tämä onnistui viimeksi Pohjola-hotellin kanssa Petroskoissa. Varmaan täälläkin. Näimme kävellessämme keskustassa hotellin, joka heti ensi silmäyksellä oli siistimpi ja kivemman oloinen. Menemme sinne kahdeksi yöksi, ja jos saamme vuokrattua sunnuntaina auton, olemme viimeisen yön lentokentän lähellä. Matka täältä on melkein 50 km ja siitä pitkä pätkä meren alla, joten on fiksumpaa mennä kentän lähelle jo illalla.

Miten ihmeessä ne osaavat tuunata nettiin kuvia hotellista ja huoneista, jotka näyttävät niin hyviltä, ettei paikan päällä niitä samaksi tuntisi.

Kun aamulla oltiin aamiaisella, koko sinä aikana näimme 4 asiakasta. Kyllä täällä suurin osa huoneista on tyhjillään, sanovat nämä booking-välittäjät mitä tahansa. Ovat käyneet hakemassa konsultaatiota lastenlelusalakuljettajalta.

Sama ongelma oli lentolippujen kanssa. Kun löysi hyvän hinnan ja lähti sitä varaamaan, hinta nousikin heti yli kaksinkertaiseksi. Muutamassa minuutissa oli kaikki halvat lennot myyty. Uskokoon ken haluaa, minä en ainakaan.

Lentolipun hinnalla olisi päässyt Afrikkaan ja kauemmaskin. Mutta toki Färsaaret on erikoinen paikka, ja täytyy tyytyä huijaukseen. Olin muka varannut business-luokan paikat menomatkalle. En sellaista huomannutkaan ennenkuin Niilon isä kentällä katsoi lippua ja sanoi, että pääsette SAS:n loungeen ilmaiselle aamiaiselle. Netti ei tänne tavallisia paikkoja tarjonnutkaan. Ja miksi siis koneessa tarjottiin aamiainen kenttäaamiaisen lisäksi. Ei niitä kaikkia jaksa syödä.

Argir – Vigingur

1 – 3, 22. lokakuuta 2016

Vigingur voitti mestaruuden. Tasapeli ei olisi riittänyt, sillä hopealle jäänyt Klaksvik hävisi vain yhden pisteen.

Argirin katettu stadion on 2000 katsojalle. Istumapaikat olivat täynnä, lisäksi jonkin verran väkeä oli kentän laidalla. Iltapäivällä ei satanut. Mentiin Niilon kanssa kentälle kultajuhliin. Kenttä oli muovimattoa, mikä on ymmärrettävää koska Färsaarilla sataa niin paljon.

Suomen jalkapalloliigassa on katsojia alle 3000 ottelua kohti. Näin syksyllä on vaikeaa saada paikalle tuhattakaan katsojaa. Suomen jalkapallossa on jotain todella pahasti pielessä. Maajoukkue on pudonnut jonkun Malawin taakse FIFA-rankingissa, eikä Suomi mahdu enää edes 100 maan joukkoon.

Tuorein ranking: Islanti 21, Ukraina 29, Fär saaret 74, Suomi 101.

Jalkapallo paikan päällä on oikeastaan hieno tapahtuma. Edellisen kerran olen ollut katsomossa Lontoossa Tottenhamin ottelussa joskus 1980-luvulla työmatkalla. Muistan, että samalla bussilla kentälle matkasi moukarinheittäjä Harri Huhtala.

TV-ruudusta ei välity katsojien innostus eikä mekastus. Eikä ole uusintoja, eikä asiantuntijoita kelaamassa maalia sen kymmentä kertaa. Pitää seurata tarkkaavaisesti, koska peli on aika nopea.

Niilo oli heti Vigingurin kannattaja, koska se oli selvästi taitavampi joukkue. Minä olin pitkään heikomman, eli Argirin puolella. Mutta viimeisen vartin jännittävät hetket olin viikinkien kannattaja.

Jalkapallossa naisilla on omat joukkueensa, mikä on hienoa. Tässä ottelussa oli paljon naiskatsojia. Mutta kaikki makkaranmyyjät ja kahvin myyjät olivat naisia ja selvästi myytävät kakut oli kotona tehtyjä. Makkara oli tanskalaiseen tapaan kuin hotdog, mutta pitkä ja sisälle työnnettiin pitkä polsteri.

Mentiin stadionille ilmaisella bussilla, joita lauantaisin kulkee vain yksi tunnissa. Ottelu loppui klo 16 ja silloin ei enää bussit täällä kulje. Siispä kävelimme hienoon hotelliimme 7000 askeleella. Ei sen enempää.

Minulla on Ukraina-Suomi otteluun marraskuussa 7,50 euron lippu. Innostuin kovasti näkemästäni ottelusta, joten tuleekohan minusta vielä jalkapalloilun reppumatkailija.

Välipäivä Fär-saarilla

Sunnuntai, 23 lokakuuta, 2016

Tänään oli aurinkoinen päivä aamusta alkaen. Nyt kun odotellaan illalliselle lähtöä, ovat pilvet varjostamassa aurinkoa. Välipäivä tulee siitä, että bussit eivät kulje, koska sunnuntai. Ja useimmat kahvilat ja ravintolat on suljettu.

Hotellin aamiainen oli todella hyvä, ja loistava verrattuna edellisen hotellin aamiaisen, jonka senkin ristin hyväksi. Piti oikein tarkistaa netistä hotellin saamat asiakasarviot. Tämän hotellin on 4,9 ja edellisen 4,8. No, jos ei tiedä paremmasta, huonokin hotelli voi tuntua hyvältä.

Otimme taksin ja menimme vanhaan Kirkjubøurin kylään. Se on tärkeimpiä historiallisia paikkoja täällä ja kirkko on keskiajalta 1300-luvulta. Mutta siellä oli muutama talo ja muutama asukas. Yksi mies lastasi lampaan ruhoja autoon. Ei täällä mitään kylmäketjua ole, ja tuskin on ollut tuhanteen vuoteen. Sanottiin taksille, että odottaa meitä, koska ei me sieltä olisi pois päästy muulla tavalla. Hän heitti meidän Akvariumiin, joka oli pieni yksityinen bisnes. Kuitenkin hyvin mielenkiintoinen.

Fär-saarten kauneus on häkellyttävä. Tämä on kai syntynyt tulivuoren purkauksesta miljoona vuotta sitten. Ihmiset asuttavat lähinnä rannat. Vuorten tai nyppylöiden huiput ovat usein tasakattoisia ja niiden päällä on pilvet aurinkoisenakin päivänä.

Onneksi en ottanut autoa vuokralle täksi päiväksi, vaikka sen olisi lopulta saanut. Koska miksi me oltaisi ajettu kauemmas, eikä oltaisi saatu koko matkalla mitään, kaakaokuppostakaan.

Varasin jo auton huomiseksi ja lähdetään sillä kiertämään tätä saarta, ehkä toistakin, koska etäisyydet ovat lyhyet. Lentokentälle vievän tunnelin pituus on 5 km, mutta on täällä yksi 6,3 kilometrin mittainenkin, tosin lähempänä sitä Euroopan mannerta olevalle saarelle vievä. Emme me niin kauas mennä. Ehkä ajetaan yhden sillan yli itäiselle naapurisaarelle.

Suomessa kohkataan taas kaikenlaista. Pitää digitalisoida, pitää kouluttaa, pitää ottaa maahanmuuttajia pelastamaan Suomi. Pitää olla sosiaaliturvaa, ja jonkun pitäisi töitäkin tehdä. Täällä kaukana kaikesta ihmettelee, mitä siellä oikein kohkataan.

Fär-saarilla asuu 48.000 ihmistä. Täällä on paremmat tiet kuin Suomessa. Täällä on hyvää ruokaa ja lämpimät huoneet. Autot ovat parempia kuin Suomessa, talot hyvässä kunnossa. Ilmainen WiFi kaikkialla, jopa jalkapallostadionin katsomossa. Jalkapallossa ovat parempia kuin Suomessa. Vähän samaa kuin Maarianhaminan IFK voittaa Suomen mestaruuden, vaikka kaupungissa on vähemmän asukkaita kuin Helsingissä rekisteröityjä pelaajia.

Tuskin täällä on mitään sellaista osaamista, että miljardit satavat taivaasta tänne. Hinnat ovat kalliinpuoleiset, jopa yli Suomen hintojen. Sehän riippuu valuuttakurssista, joten Tanskan jääminen omaan kruunuun ei ole romahduttanut valuutan arvoa. Kuitenkin suomalaisia pelotellaan, että jos menemme pois eurosta, valuutan arvo romahtaa.

Eurooppalainen talousajattelu lähtee siitä, että kaiken pitää olla niin suurta. Pitää olla robotit ja automaatio tekemässä ihmisten työt. Ja pitää olla paljon ihmisiä, jotta olisi asiakkaita.

Miten ihmiset pärjäävät hyvin Islannissa ja täällä Fär-saarilla. Heidän elämänsä on vielä oikeaa ihmisen elämää, ja luottamus omaan kansaan on korkealla. Suomessa luottamus on tuhottu maahanmuuttoon ja yhä useampi lähtee siitä, ettei elämisen eteen tarvitse tehdä muuta kuin vaatia sossusta lisää rahaa. Unelmoimme Suomessa uudesta Nokiasta, jota ei koskaan tule. Unelmoimme, että muslimit pesevät pyllymme, emmekä tajua että he ovat tulleet elämään meidän siivellämme. Unelmoimme, että joulupukki maksaa velat ja otamme surutta lisää velkaa.

Viikko elämää Fär-saarilla tekisi hyvää Suomen hallitukselle. Omin voimin ilman virkakoneistoa avaamassa mustan auton ovea.

Fär-saaret

24 lokakuuta, Suomeen 25 lokakuuta

Vuokrasimme auton. Saarilla on hyvät tiet ja helppo ajaa, liikennettä on aika vähän. Mutta samalla on vaikeaa ajaa, koska etäisyydet ovat lyhyet ja tiet päättyvät kesken kaiken. Ei voi tehdä sight-seeingiä vaan pitää mennä jonnekin ja tulla takaisin.

On vaikeaa ymmärtää, miksi Fär-saarilla on elämää, mutta Suomessa kyläkoulut lopetetaan. Monet näkemistämme paikoista olivat kuin Hiiden kylä, erona se, että Hiidessä talot olivat etäällä toisistaan, ja Fär-saarilla ne on rakennettu ryppäisiin, veden äärelle.

Saarten välissä on merta, kapeita kuin leveät joet, mutta liian leveitä siltojen rakentamiseksi. Luonto on samanlaista kaikkialla. Jyrkänteet, joita lampaidenkin on vaikea kävellä. Ja jyrkänteillä on lukuisia pieniä vesipuroja ylhäältä mereen. Ei ole puita, eikä pensaita. Vain ruohoa.

Ajoimme vain pois Torshavnista ja tuli vastaan tunneli. Emmekä heti tajunneet, että olimme tulleet meren ali toiselle saarelle. Etäisyydet ovat niin lyhyet, ettei oikein pystynyt hahmottamaan missä ollaan. Kylien nimiä ei ollut kaikkialla ja jos oli ne oli niin pienellä präntillä, ettei niitä aina hoksannut.

Eysturoyn saarella Runavik oli vähän isompi paikka, asukkaita 3800. Siellä oli pizzapaikka, mutta se oli iltapäivällä kiinni. Oli puutarhamyymälä ja ruokakauppa. Ja siinä se oli. Sielläkin oli laivalaituri, niin kuin kaikkialla, mutta ei säännöllistä liikennettä minnekään. Kylä oli kapea kaistale tien ja meren välissä.

Ja sitten oltiinkin jo Fuglafjördurissa, siis Fuglafjørður´issa oikein kirjoitettuna. Se oli isompi paikka, mutta netin mukaan vain 1500 asukasta. Oli posti, ravintola ja kaksikin ruokakauppaa. Kaupunki elää kalasta. Ja taas oltiin dead-end, piti kääntyä takaisin. Saimme neuvoja, miten pääsemme sillan kautta takaisin Streymoyn saarelle.

Suomalainen yhteiskunta halveksisi kalalla elävästä kaupungista. Kalakylä tuoksuukin ruoalle. Pitää olla monikulttuurinen osaamiskeskus ennenkuin Fär-saarten kaupungit kelpaisivat suomalaisille.

Varmistin huoltoaseman myyjältä kahteen kertaan, miten pääsemme pois saarelta. Ja molemmilla kerroilla hän kehoitti menemään oikealle tiestä. Aloin ihmetellä kun tie kapeni ja kapeni. Se oli kuitenkin asfalttia ja perässämme ajoi pieni henkilöauto, joten kaipa oltiin oikealla tiellä. Lopulta tuli vastaan talo, jonka pihalla oli lautoja sahaamassa mies. Hän sanoi, että tiemme on dead-end, ette pääse mihinkään. Ja taas takaisin. Kysyin samalta huoltoaseman naiselta kolmannen kerran, miten pääsemme pois. Nyt hän sanoi, ajakaa vasemmalle. Ja sieltä tulikin vastaan tunneli ja silta ja niin oltiin matkalla kohti lentokenttää.

Oli tulossa ilta ja oltiin väsyneitä. Ajettiin suoraan lentokenttähotelliin 5 km tunnelin läpi. Hotelli oli rähjä ja nuhjuinen. Juuri sellainen hotelli, jossa yövytään yksi yö, on se sitten mitä tahansa. Ja hinta tasoon nähden suolainen.

Aamiaisen piti oll 6.30, ja olisimme sen syötyämme ehtineet lentokoneeseen. Vaan ruokaa ei tullut. Varttia vaille 7 joku avasi oven kahleketjun ja päästi sisään. Ei ollut kahvia, ei teetä. Mehua oli vanhan ajan pullossa, pakastimesta otettua tummaa leipää ja kinkku- ja juustoviipaleita. Ennen seitsemää tuotiin kärähtäneitä nakkeja ja pohjaan poltettuja pekonisiivuja.

Onneksi olimme jo illalla vieneet auton kentän parkkipaikalle, jonka löytäminen oli erityisen hankalaa, niinkuin aina. Kävelimme sieltä hotelliin ja tiesimme näin polun, jota kautta matka vei 8 minuuttia. Oikeaa tietä pitkin olisi mennyt parikymmentä minuuttia.

Aamulla klo 7 oli pilkkopimeää. Valoja ei polullamme ollut lainkaan. Minulla on aina mukana taskulamppu. Niilo kulki edellä ja varoitti minua vesilätäköistä, joita oli matkalla ihan tarpeeksi. Niilo näytti taaksepäin valoa paikoissa, joissa on lätäköt. Näin molemmat päästiin kuivin jaloin kentälle.

Sen jälkeen kaikki sujui nopeasti. Pari tuntia Kööpenhaminaan, 1,5 tunnin odotus ja 1,5 tunnissa Helsinkiin. Oltiin minuutilleen aikataulun mukaan maassa klo 16.05. Niilon äiti oli Saanan kanssa kentällä odottamassa. Saana 5 v oli sanonut, että hän haluaa, että Pauli tulee yökylään.

Lapset nauttivat matkoista enemmän kuin me vanhemmat ymmärrämme. Minulla oli välillä tunne, ettei täällä oikein ole lapselle tekemistä. Mutta Niilo oli sanonut aiemmin, että Malta oli hieno paikka. Ja nyt hän sanoi, ettei voi sanoa kumpi oli kivempi paikka, Malta vai Fär-saaret kun ne ovat niin erilaiset. Se oli paras ilo matkasta.

Mietin jo uutta, talvilomaviikoksi voisi Madeira olla kiva paikka. Senkin lasken maaksi, jossa en ole vielä käynyt.