Elämää Hiiden kylässä

1950-luvulla kaivo kaivettiin lapioilla. Puisen kaivonrenkaan sisällä Pauli, sisarukset ja naapurin lapsia. Pauli istuu kaivon sisällä edessä.

Kansikuva: Kaivonrengas. Vuonna 1954 vesipula helpotti kun pihalle kaivettiin lapioilla kaivo, johon laitettiin puusta tehty rengas. Vasemmalla seisomassa Matti ja Pentti, renkaassa istuu Pauli, oikealla naapurin Viljo, renkaassa sisällä Arja ja naapurin lapsia. Kaivon renkaan teki Jannu-setä (Juho Lindeberg)

1949 – 1964

Pauli Vahteran silmin

Kirja perustuu Paulin lapsilleen kirjoittamiin muistelmatarinoihin, jotka on koottu kirjaksi vuonna 2006. Tarkistettu ja muutama lisäys marraskuu 2013

Lisäyksenä myös Hiiden kartta ja Paulin 1. julkaistu kirjoitus 13-vuotiaana 1962

Pertteli 1900-2008

Pertteli 1440-2008

Pertteli (1440-2008)

 

Hiisi

Vahteran koti oli 1 km kartan kohdasta Nokka

Kaunelan kartano sijaitsi Ahtolan talon vieressä tien laidalla, ks piste.

Sana ”hiisi” tarkoittaa kivistä uhri- ja palvontapaikkaa. Karjalassa uhrilehtoja kutsuttiin hiisi-nimellä. Sana tarkoittaa myös kivisten paikkojen haltijoita.

Kansanperinteessä Hiidellä on ollut useamman vaimon lisäksi liuta lapsia, koira, kissa ja lintuja. Hiisi on asunut kivisessä linnassa synkässä kuusimetsässä. Siksi Somerniemelläkin on upea rakennus, jota sanotaan Hiidenlinnaksi.

Kristinuskon tultua Suomeen Hiisi muuttui tarinoiden pahaksi ja ilkeäksi peikoksi, joka on väkensä kanssa juonitellut ihmisten pään menoksi. Kristityt siis ovat kääntäneet tämän alkuperäiskansojen uskonnon pahaksi asiaksi pakkokäännyttäessään suomalaisia.

***

Junttilan suvun merkki

Näyttökuva 2015-02-15 kello 12.34.17

Vahteratkin kuuluvat ”juntteihin”

 

Elämää Hiiden kylässä

Tämä on tarina Selma ja Paavo Vahteran perheen elämästä Perttelin kunnan Hiiden kylässä sodan jälkeen 1960-luvun alkuun. Selma oli syntynyt Somerolla vuonna 1908 ja Paavo Perttelissä 1918. Paavo kuoli nuorena, 53 vuotiaana 1971 ilmeisesti sodassa päähänsä saamien vammojen seurauksena. Selma eli pitkään ja hän kuoli vuonna 2000 91-vuotiaana.

Selma oli ollut ennen sotia naimisissa Vihtori Koskisen kanssa ja siksi perheessämme lasten ikähaitari on iso. Aino on syntynyt vuonna 1929, Aarne 1931 ja lapsista viimeinen Matti vuonna 1951.

1950-luvulla suku oli tärkeä osa perhe-elämää ja siksi tässä tarinassa on juttuja enoista, tädeistä, serkuista ja heidän elämänkumppaneistaan. Myös isoisät ja –äiti olivat tärkeä osa pienen lapsen elämää.

Tarinat alkavat noin vuodelta 1953, jolloin olen oppinut 4-vuotiaana lukemaan ja muistamaan asioita. Sitä vanhemmat jutut olen kuullut muilta.

Tarinat loppuvat vuoteen 1964, jolloin 15-vuotiaana aloitin kauppakoulun. Joltain osin viittaan myöhempiin elämänvaiheisiin. Pentti oli silloin päättänyt ammattikoulun sähköasentajan linjan Salossa ja oli töissä Salorassa, Arja oli muuttanut Inkereelle ja oli Plastipakissa töissä, ja kuopus Matti oli kansakoulun 7. luokalla. Aino oli töissä maatalouden tutkimuslaitoksessa ja asui Turussa Reijonsa kanssa ja heillä oli kaksi poikaa, joista toinen 8 vuotias ja toinen vielä vauva. Aarne oli jo rautatiemies ja asui Halikon Hajalassa Helenan kanssa ja heillä oli 8 vuotias Raija tytär.

Kirjan lähtökohtana on ollut kertoa nykyihmisille, millaista elämä on ollut yhden ihmisen elämän aikana. Itse asiassa Vahteran lapset ovat olleet onnekkaita, sillä oma äitini näki lapsena sisällissotamme, nuorena pienipalkkaisena raskaan työn tekijänä 1930-luvun laman ja sota-ajan puutteen ja pelot. Tällä hetkellä suomalaiset elävät yltäkylläisyydessä, mutta yhteiskunnassamme on paljon asioita, jotka ovat 1950-lukua huonommin. Asioiden tiedostaminen historian kautta opettaa meitä rakentamaan parempaa maailmaa.

Uskon, että työelämä kokee suuren järistyksen 10-20 vuoden kuluessa. Rahaan ja valtahierarkioihin perustuva järjestelmä murtuu. Ay-liikkeen asema muuttuu radikaalisti. 1950-luvun kyläyhteisöt tulevat takaisin parhaine puolineen, joihin kuuluu mm. vastuu omasta ja lähimmäisten elämästä sekä yrittelijäisyys. Kylän yhdistää kaivonrenkaan (vrt. kansikuva) tavoin internet. Ihmiset ja kylät verkostoituvat. Kylä voi olla Hiiden kylä, mutta se voi olla tiettyjen ihmisten verkosto maakunnassa, Suomessa, lähialueillamme ja jopa koko maailmassa. Tarvitaan ponnisteluja, jotta saisimme ensin vettä (=perusedellytykset) toiminnalle, ja sen jälkeen paljon työtä, josta voidaan ponnistaa eteenpäin kuin me kaikki teimme Hiiden kylässä. Taloudellisesti pärjäämme nykyistä huonommin, mutta ihmisten elämä on onnellisempaa. Niukkuus ja vaikeudet ovat hyvän elämän suola. Tervemenoa siis ahneuden yhteiskunta ja tervetuloa ihmisten ja inhimillisyyden hyvä elämä.

Tarinat ovat tämän sivun alasivuina (avautuvat palkista)