Arvonlisäverorajan nosto 50.000 euroon parasta elvytystä

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta voidaa pelastaa vastuun ottamisella omasta elämästä. Jos 50.000 suomalaista perustaisi yrityksen, se työllistäisi enemmän kuin tuhat kasvuyritystä. Byrokratian on oltava nykyistä kevyempää, jotta yhä useampi pienyrittäjä voisi keskittyä yrittämiseen.

 

Yli puolet byrokratiasta poistuu

Arvonlisävero on yksinyrittäjälle viheliäinen vero. Sen takia on kuukausittain tehtävä ilmoitukset ja maksut. Usein vero joudutaan maksamaan ennen kuin niitä vastaavat tulot ovat yrityksen kassassa. Virheiden ja viiveiden takia maksetaan erilaisia rangaistusmaksuja. Vaikka toimintaa ei olisi, on ilmoitus tehtävä. Verohallinto tekee suuria arvioverotuksia, jos nollailmoitukset jäävät tekemättä

Jos veroa ei olisi, voitaisiin kirjanpito tehdä kerran vuodessa. Toiminnan seurannan voi tehdä tiliotteista, jotka kelpaavat kirjanpitolain tarkoittamaksi kirjanpidoksi. Yksinyrittämisen byrokratia vähenisi alle puoleen nykyisestä.

Yksinyrittäjä, jonka liikevaihto jää alle 50.000 euron, ei juurikaan pysty maksamaan palkkoja. Osakeyhtiömuodossa toimivan yrittäjän on pakko, koska kokonaisverojen määrä muutoin nousisi kohtuuttoman suureksi. Satunnaisia palkkoja maksetaan tilapäisistä keikoista. Tällaiset keikkatyöntekijät voisivat siirtyä yksinyrittäjiksi uudistuksen myötä. Satunnaiset palkat voitaisiin ilmoittaa verottajalle kerran vuodessa ja samassa yhteydessä tilittää ennakonpidätykset ja sosiaaliturvamaksut valtiolle.

 

Työpaikkoja ei riitä kaikille – yksinyrittäjien määrä voisi kaksinkertaistua

Arvonlisäverovelvollisuuden poistaminen antaisi kaikille mahdollisuuden yksinyrittämiseen. Byrokratiasta tulisi hallittavaa. Mökkitalkkari, kotisiivooja, remonttimies, monitoiminainen kuka tahansa voisi työn suorittamisen jälkeen antaa laskun tai käteiskuitin, johon kirjoitetaan käsin asiakkaan nimi ja veloitettava summa. Kun ostolaskut maksetaan yrityksen pankkitililtä, se on samalla kirjanpitoa.

Markkinoille tulisi palveluja, joissa yrittäjä voisi yhdellä lomakkeen täytöllä hoitaa eläke- ja muut vakuutukset. Pankit veloittaisivat nämä sitoumukset ja ennakkoverot automaattiveloituksina kerran kuukaudessa yrittäjän pankkitililtä jaettavaksi maksun saajille.

Yrittämisessä aina vaikeinta on asiakkaiden saanti. Sen myötä tulee menestys tai toiminnan lopettaminen. Kun yksinyrittäjä ei tee suuria pitkäaikaisia vuokrasopimuksia eikä tee suuria hankintoja velaksi, on yrittämisen riskit hallittavissa. Metsäalan yksinyrittäjän ei pidä heti hankkia uutta metsäkonetta, vaan vuokrata se.

Kaikki eivät voi olla yksinyrittäjiä. Palkansaajat tulevat aina olemaan ansiotulojen saajien selvä enemmistö yhteiskunnassamme. Yritykset eivät enää uskalla palkata henkilökuntaa, mutta he voisivat aina ostaa yksinyrittäjän palveluja. Yksinyrittäjä voi tehdä palvelujaan monille yrityksille ja kuluttajille, jolloin hän saa mahdollisuuden tyydyttävään tulotasoon.

Laaja selvitys aiheesta dokumentissa Arvonlisäverorajan nosto on parasta elvytystä

Arvonlisäverorajan nosto on parasta elvytystä updated