Kiina

Beijing

Olin luennoimassa Kiinassa sähköisestä taloushallinnosta lokakuussa 1995. Pekingissä oli jo kylmä. Onneksi tuli mentyä edellisenä päivänä tutustumaan luentosaliin. Niitä ei lämmitetty lainkaan. Laitoin puvun alle verryttelypuvun, koska muutoin olisin jäätynyt luennon aikana. Luennolle osallistujat istuivat vakavina. Kaikilla oli ulkotakki päällä.

Matkan aikana tutustuin Kiinan muuriin, Taivaallisen rauhan aukiolle ja Pekingin ankkaan perheravintolassa.

Guangzhou

Vuonna 2005 oli tarkoitus mennä kiertämään repulla Kiinaa, mutta reppumatka on vieläkin tekemättä. Koska en päässyt alkua pitemmälle. Työkiireitten takia aloin pakkaamaan vasta kaksi tuntia aikaisemmin kun piti olla jo lentokentällä. En kiireessä löytänyt paidan alla pitämääni turvakukkaroa ja siitä tuli kohtaloni.

Finnairilla oli suora lento Helsingistä Guangzhou´in, jossa oli suuret kiinalaisten tuotteiden messut.  Lento oli perillä sunnuntaina. Tarkoitus oli katsella messutarjontaa muutama päivä ja sen jälkeen lähteä kiertämään reppumatkalaisena bussilla Kiinaa. Olin kuullut, että paikallisten bussien kuljettajat eivät pysäytä, jos näkevät pysäkillä ulkomaalaisen näköisen matkustajan. Sekin jännitys jäi kokematta.

Guangzhou on 11 miljoonan asukkaan kaupunki lähellä Hongkongia, jossa olin käynyt sen ollessa vielä Britannian hallussa 1995.

Wed 10/19/2005 1:38 PM

Nyt se sitten kävi. Maassa, jossa en olisi uskonut sen tapahtuvan, eli 
Kiinassa. Täällä ihmiset ovat todella kivoja, avuliaita ja kohteliaita. 
Tosin vain nuoret naiset osaa englantia.

Menetin passini, luottokorttini ja muuta pientä keskellä kirkasta päivää. 
Joudun tulemaan Suomeen jo lauantaina, joten erilaisiin asioihin voidaan 
palata heti maanantaina Suomessa.

Huono tuuri, olin ostamassa kaulapussia, jota en kotoa löytänyt. Siinä olen 
aina kuljettanut passini ja luottokorttini. Poliisiasemalla istuessa 
muistin, missä se kaulapussi on.

No, eniten harmittaa, että ehdin jo viehättyä kiinalaiseen elämäntapaan. 
Olin katsonut aamulla, miten jatkan matkaani Vietnamin, Laosin jne kautta 
Intiaan. Tein listan pikkutavaroista, jotka oli jäänyt kiireessä Suomeen. 
Kuten muovipusseja rahoja varten kenkiin, kaulapussi, kello, partakoneen 
teriä ja sellaista krääsää. Menin ostoskadulle, jossa tätä kaikkea on. TAksi 
jätti mihin jätti kadun alkupäähän. Kävelin noin 100 m ja ajattelin lähteä 
aamukahville. Joku oli onnistunut ottamaan repustani lompakon, ja minä en 
huomannut mitään. En edes ketään tuntenut ja nähnyt olevan lähellä. Varmaan seurasi minua jotenkin. Kassin vetoketju oli auki ja olin juuri ennen taksiinmenoa hotellissa laittanut lompakosta vähän taksirahaa paidantaskuun ja lompakon reppuun.

Aivan klassinen virhe. En olisi vaan uskonut siihen täällä, koska täällä 
niiin rehellisen oloista ja poliiseja kaduilla aika tiuhaan. Esim. yksi 
porukasta jätti puhelimensa ravintolaan ja kun he menivät uudestaan ohi 
ravintolasta, tuli joku nainen huutamaan, että teiltä on jäänyt puhelin.

Passi oli lompakossa, koska täällä ei voinut vaihtaa rahaa paikalliseen 
valuuttaan ilman lompakkoa.

No, eniten harmittaa se, etta olisin todella halunnut jäädä tänne. Ja päästa 
ihan oikeaan kiinalaiseen maaseutu- ja kyläelämään. Intiankin olisin 
halunnut nähdä. En usko, että jaksan lähteä uudestaan heti kun passin 
saamiseenkin menee pari viikkoa. Ajokorttikin pitää uusia, koska olin 
kuvitellut, että jostain vuokraan auton matkalla. Se meni samalla.

Poliisilaitoksella oli muuten hieno systeemi. Poliisi teki paperit käsin. 
Allekirjoitin muutaman paperin ja nimikirjoitukseen piti laittaa sormenjälki 
punaisella musteella. Lisäksi piti laittaa sormenjälki satunnaiseen paikkaan 
sivulla. Vieressä oli naissihteeri tietokoneella, joka kirjoitti vain 
muutamia asioita koneelle, varmaan koodasi tämän jutun, koska mitään pitkiä kirjoituspätkiä hän ei tehnyt.

Ei täältä olisi selvinnyt ilman apua. Hotellista tuli ihana tyttö tulkiksi. 
Hän vei minut ensin poliisiasemalle ja sitten passitoimistoon, josta saan 
tilapäisen passin maastapoistumista varten.

Kun yritin selvittää ennen apuja miten tästä selviän, ei suomen 
ulkoministeriön sivut avaudu ollenkaan. google.com ei toimi, mutta 
google.filla löysin visan korttipalvelunumeron. Welhon sähköpostia ei voi 
lukea. Monenlaista sensuuria netissä.

no, tämmöinen matka tällä kertaa. Onneksi en pitänyt tästä etukäteen mitään 
numeroa, oli joku aavistus, että pieleen menee.

No. Elämä voittaa. Torstaina minulla on tärkeä työneuvottelu täällä. Jännää 
päästä neuvottelemaan kiinalaisten kanssa, jotka on todella hyviä 
bisnesmiehiä.

*viestin loppu*

Neuvostoliitossa kuljin Moskovassa paljon yksin yölläkin, myös metrolla pitkiä matkoja. Joskus tuli oltua huppelissakin. Koskaan ei ollut mitään vaaraa missään. Siksi kuvittelin, ettei kommunismissa ole rikollisuutta, ei ainakaan turisteja kohtaan. Kun asiaa myöhemmin selvitin, paljastui että suurissa kaupungeissa on paljon maalta tullutta väkeä, joilla ei ole työpaikkaa, eikä rahaa. Kun sosiaaliturvaa ei ole, jää vaihtoehdoksi varastaminen.

Messujen takia kaupungissa oli suomalaisia. Sain lainattua heiltä rahaa, jotta selvisin viikon. Kotimatka oli seuraavana lauantaina.

Viikko Kiinassa oli hienoa aikaa lainarahoilla. Tuli nähtyä Kiinan muuri. Messut. Ilmalämpöpumpputehdas, jossa neuvottelu pumppujen tuonnista Suomeen. Erilaisia ravintoloita. Kiinalainen ruoka Kiinassa on fantastisen hyvää, tuoretta ja paikallisilla ruoka-aineilla tehty. Meni vuosia, etten voinut käydä Suomessa lainkaan kiinalaisissa ravintoloissa, koska parhaatkin ovat vain huonoja kopioita paikallisista ravintoloista.

Yöllä tuli kokeiltua katuruokailuakin. Sanoivat, että katugrillin liha oli rotan lihaa. Hyvin ohueksi siivutettu ja grillissä paistettu. En tiedä oliko, koska vertailupohjaa ei ole. Mutta hyvää se oli.

Yhtenä iltana lähdettiin porukalla ravintolaan. Tarvittiin kolme taksia. Meillä oli hotellin respan antama kaikilla samanlainen kirjallinen paperi, jossa kiinaksi ravintolan nimi ja osoite. Kun tultiin perille, olimme kaikki eri paikoissa. Matkapuhelimilla paikallistettiin missä ollaan ja monen väännön jälkeen oltiin kaikki samassa ravintolassa.

Maitojunalla kotiin

Vuoden 2005 matkat jäivät siihen, koska uuden passin saamiseen meni monta viikkoa. Kun tulin mökille, oli mökkitonttia rajaava metsä merkitty avohakkuuksi. Alkoi vääntö. Metsänomistaja, joka oli tontin myynyt, myi seuraavaksi rajametsän avohakkuuksi. Laillista, muttei kovin eettistä. Sain peruttua kaupan ostamalla metsän ja erikseen sen puut, jotka oli jo maksettu metsänomistajalle. Kalliiksi kävi Suomen arvokkain metsäpalsta. Palsta oli erottamaton 2 hehtaarin alue. Kun erotus tehtiin, halusin naapuritontille vievän metsätien osaksi metsää. Metsänomistajan rouva oli tiukka, eikä hyväksynyt. Kun erotus oli tehty, jäi alue muutaman aarin alle 2 hehtaarin ja verottaja katsoi sen kesämökkitontiksi, vaikkei sille edes saa rakentaa kaavamääräysten takia. Valitin asiasta KHO:oon asti ja hävisin. Suomessa on niin, että kaikki asiansa hoitavat maksavat kaikesta liikaa ja sitten niillä rahoilla elätetään ulkomailta tulleet oikeat ja luikurit turvapaikanhakijat.