Argentiina

Mendoza

Keskiviikkoaamuna Argentiinassa Mendozan kaupungissa.

Tiistai-illalla lähdin siis bussilla klo 22 Argentiinaan. Taas mentiin Andien yli. SE oli jo viides kerta bussilla. Nyt kaikki meni sutjakkaasti. Tulli oli kyllä koko matkan paras. Pysähdyttiin jonnekin vuoristoon, jonne oli rakennettu iso katos. Ensin käveltiin bussista läpi Chilen tullin, ja sitten 20 metriä eteenpäin, jossa oli Argentiinan tulli. Leimat passiin ja siinä sitä oltiin uudessa maassa. Bussimatka oli aika hauska, sillä nyt oli nuoria reppulaisia enemmänkin. Oli Brasiliasta ja mistä ne muut mahtoivatkaan olla. Yksi mies esitteli pikkupojalleen joulupukkia. Minua alkoi tämä pukkileikki jo kyllästyttää. Kyllä se on kivaa, että tuhat pikkutyttöä juoksee pukin perässä, mutta että vielä vanhat ukotkin. Pah. Taidan polttaa tämän punaisen t paitani. Tai ei, tässä on kyllä jotain hohtoa, taidan tuoda Suomeen jouluksi, tiedä vaikka pääsisin tienaamaan jouluaattona matkarahoja seuraavaa reissua varten.

Mendozassa oltiin jo aamuviideltä. Minulla ei ollut penniäkään Argentiinan rahaa, eikä siihen aikaan saa vaihdetuksi mitään. Taksit eivät suostuneet kuljettamaan us dollareilla. Siis tällainenkin ihme piti nähdä matkalla. Hortoilin asemalla puoli seitsemään asti, jolloin alkoi pimeys muuttua aamuhämäräksi ja lähdin kaupungille. Vähän hirvitti lähteä vieraaseen paikkaan ihan pilkkopimeässä, ei ollut katuvalojakaan, kun näki vain puita. Tämä on aika jännä puistokaupunki, joten hotellin löytyminen vei vähän aikaa. Nukuin muutaman tunnin ja lähdin aamupalalle, jossa olen nyt tätä kirjoittamassa.

Reissussa rähjääntyy

Nyt on siis joulukuu ja kaikki alkaa olla vähän nuhjuista. Silmät rähmivät oikein pahasti, varmaan muurautuvat pian umpeen, jos lääkkeet eivät kohta pure. Hyttysen puremista olen päässyt, mutta yskä ei ole mennyt mihinkään. Parturiin en kehtaa mennä, kun on tämä yskä, ja nuhaakin vähän jäljellä. Siksi saan olla varmaan joulupukki loppumatkankin.

Costa Ricasta ostettu herätyskello teki tenän, eikä toennut patterin vaihdosta, joten piti ostaa uusi. Salvadorista ostamani apukassi on ratkennut monesta kohdasta ja olen ommellut sitä kasaan, koska ei sitä uudestakaan kassista tiedä mitä kestää. Sadulta saamani rahakassi on ratkennut toisen taskun kohdalta, joten kaikki on turvassa. Ilmeisesti alkumatkan teholaihdutus on loppunut, kun on ruoka parantunut matkan edetessä ja siksi eivät vaatteet kestä. Vaan yksi on, mikä kestää. Lähdin Suomesta mukana vain Porin Jazzin reppu. Se ei ihan riittänyt, koska päätin kuitenkin säästää pitkät housut ja sitten sellaisen pitkähihaisen puseron, jotka minulla oli Suomesta lähdettyäni. Tulenhan siis takaisin. Siksi ostin lisäkassin. Hyvä suomalainen työ.

Mendoza

Täällä on hirmuisesti puistoja, ja kaikki kadut ovat isojen, vehreiden puiden varjostamia. Kadut ovat leveitä. Mitenkähän tällainen kaunis kaupunki on osattu rakentaa tänne.

Loppu matkasta häämöttää. Uruguaysta selvitin kotiinpääsyä Eurooppaan, mutta sieltä pääsee väin USAn käuttä. Meksikon lipun käyttäminen onnistuu vain lentämällä ensin Miamiin. En nyt tiedä mitä tehdä Uruguaylle. Täällä olisi hienoja paikkoja lähimaisemissa. Lähden selvittämään niitä. Lisäksi pääsisi pilkkahinnalla Brasiliaan viikoksi, ja Riossa voisi olla pari päivää. Rio on selvästi Argentiinan Las Palmas. Selvitän pääsenkö Riosta Eurooppaan jouluksi, jos näin on, niin se on kyllä yksi hyvä vaihtoehto.

Argentiinalainen tango, se on totta. Kun yritin lepäämällä saada silmiä kuntoon, niin telkusta löytyi kanava, jossa soi tango tuntitolkulla ja esitettiinkin sitä, mutta keskityin kuuntelemaan. Ei olisi tarvinnut muuta kuin Reijo Taipale laulamaan, niin sitä olisi luullut olevansa Suomessa.

Torstai Mendozassa

Tämä on todella vihreä kaupunki. Kaikkialla puistoja ja isoja lehtipuita. Siksi tässä 30 asteen helteessäkin pystyy kulkemaan kaupunkia tutkien. Täällä ei jouluhössötys juurikaan näy. Siksi kukaan ei kutsu minua joulupukiksikaan. Chilen jouluhössötys oli varmaan samanlaista kuin Suomessa tähän aikaan.

Argentiina on kovasti rauhallisen oloinen maa. Muutama kerjäläinen on näkynyt, mutta pummeja ei lainkaan. Jotenkin luulee, että minusta on tullut näkymätön, kun pikkutytöt eivät kirkua perassäni joulusta, eikä kukaan halua ottaa rahojani. Missä kärpäset? Missä perskärpäset?

Olen vain oleskellut, silmät ovat hieman paremmat. Illalla haen jostain tangopaikan ja menen katsomaan, miten kansa kokee tangon taian täällä. Onko yhtä hikistä ja likistä puuhaa kuin Suomessa.

Vähän on lopun alun makua. Brasilian keikka taitaa jäädä väliin, sillä en saa varmuutta siitä, miten pääsen sieltä Eurooppaan. Harmi. Mutta hyvä vinkki uusille maailman matkaajille. Viikko Riossa vain 2000 mummon markkaa, hotelleineen. Kun kävimme siellä poikieni kanssa viettämässä 50 vuotissynttäreitani, maksoi matka Suomesta 20.000 markkaa.

Olen kovasti ihmeissäni, kuinka äkkiä olen oppinut alkeisespanjankielen kanssa elämään. Asioin jutut taksissa, kaupoissa, ravintoloissa, hotelleissa espanjaksi ja kun ihmiset tulevat juttelemaan, selitän perusasiat itsestäni ja Suomesta espanjaksi, sitten lisää puhetta englannin ja espanjan sekakielellä. Opiskelin kotona kirjasta espanjaa 16 vuotiaana yhden perusoppikirjan verran ja se on näköjään vielä jossain taustamuistissa. Ihmisen muisti on kyllä hienompi kuin tietokoneen muisti.

Täällä Argentiinassa puhutaan aika paljon englantia, oikein harmittaa kun hotellipojat selittävät minulle englantia, kun haluaisin itse kehittää omia kielitaitojani.

Muuten, ne tuhat tyttöa olivat kaikki pikimustatukkaisia. Oikein etsin joukosta muunvarisia hiuksia, ei ollut. Argentiinassa taas ihmisillä on ruskeaa, harmaata, vaaleata tukkaa, yhtään blondia en ole kuitenkaan vielä tavannut. Rajanaapureita. Ne Chilen tytöt olivat kuitenkin kasvoiltaan kaikki aivan erilaisia, ihmettelin, miten ihmiset ovat noin eri näköisiä. Nyt ymmärrän paremmin, miten linnut erottavat tuhansien lintujen joukosta juuri sen oikean, vaikka ihmisen mielestä kaikki saman lajin linnut ovat samannaköisiä.

Sellaista torstaina

Kotimatkan suunnittelua. Istun nyt selvittämässä, miten pääsee Suomeen. Tämä on kyllä aika haikeaa puuhaa. Madridiin pääsen 700 dollarilla, joka on ihan yes hinta Atlantin ylityksestä, tosin samalla hintaa pääsee edestakaisin, jos käyttää samaa lähtölaituria. Mutta Finnair rokottaa matkasta Helsinkiin 1200 euroa. Rosvohinta. Tallinnaan pääsee Frankfurtista ja Lontoosta tuhannella kruunulla, joten taidan yllättää Viljon ja tulla Tallinnan kautta Suomeen. Meksikoon en Argentiinasta jostain syystä pääse, ainakaan niiden omilla koneilla. Tämä ei ole ihan helppoa, mutta varauduin jo siihen, että tulen junalla Madridista Tukholmaan ja siitä laivalla yli Suomeen. En missään tapauksessa suostu maksamaan Finnairille hintaa, joka on ihan ryöstämistä. Tappiot ne syvenee, siellä on kyllä hinnoittelijoilla liian yksinkertainen ekseli kaytössä. Ne luulee, että kun laittaa ison hinnan, niin saa paljon rahaa. Ne ei tajua, että kertolaskussa on kaksi tekijää, määrä ja hinta. Monasti suuri määrä tuo enemmän rahaa pienemmällä hinnalla.

Tigre

Torstaiaamu 20.12.2003

Keskiviikkona jouduin tekemään vaikean päätöksen, miten käytän viimeiset päivät. Siellä Mendozassa oli yksi nainen kehunut minulle Tigren kaupunkia. Päätin siis lähteä sinne. Ensin meni pikkubussi Nueva Palmiraan Uruguayhin ja sieltä vene Tigreen Argentiinaan.

Mutta kun olin ostanut lipun ja lähdin vielä katsomaan Colonian kaupunkia, tuli ensimmäisen kerran matkalla tippa silmään. Olen pettänyt nämä ihanat Uruguayn ihmiset lähtemällä pois, vaikka olisin voinut olla pari päivää vielä Montevideossa. Olin järkevästi päätellyt, että Montevideo on suurkaupunki ja niissä olen ollut vähän pihalla. Mutta nyt järki oli pahasta.

Kuljeksin omakotialueella, ja yhdeltä pihalta nainen vinkkasi minulle. Hei, mistä kaukaa olet. Hän pyysi minut sisalle jä näytti soittavan joulupukkikoristeen, jolloin ymmärsin, että tämä oli kiinnostuksen alkuperäinen syy. Joulupukki. Olin kyllä nyt jo tietoisesti laittanut vähän jo likäisenkin toisen punaisen paitani päälle, kun olin tajunnut, että tällä konstilla tapaan ihmisiä paljon enemmän kuin naamioituneena Pauliksi. Ei se rouva kuitenkaan päiväkahvia minulle keittänyt, vaikka pitkään juteltiinkin.

Päätin hyvitykseksi siirtyä Uruguayn kannattajaksi jalkapallossa. Hyvästi Ronaldot, Romariot ja Pelet. Uruguay muuten voitti 1950 Brasilian mm-loppuottelussa, joka pelattiin 250.000 katsojan Maracana stadionilla Riossa. Tarkoitus oli juhlia isolla joukolla Brasilian voittoa. Luulenpa, että Uruguay otti asian rennosti ja voitti siksi kipsiin menneet brassit. Ollaan muuten oltu stadionilla Jukan ja Juhan kanssa matsissa, jossa oli vain 70.000 katsojaa. Gooooooooooooooooooooool!

Mutta Tigre se vasta on outo kaupunki. Tämä on yksi kauneimmista kaupungeista, mitä olen nähnyt. Mutta turistille mahdoton, koska täällä ei ole hotelleja. Totta. Yritin turisti-infokeskuksesta saada selville hotellia, kun niitä ei kävellen tullut vastaan. On vain hosterioita. Sitten tyttö ilahtui, on täällä hotelli Astor. Nimi kuulosti kalliilta ja tepastelin sinne. Respa oli kummallisessa kopissa ja kaikki oli vähän hämärää. Minulle sanottiin, että yksin et pääse, mutta jos on nainen mukana, niin sitten kyllä pääsee. En heti tajunnut, mitä tuo tarkoitti, kun keskustelumme oli espanjaa. Sitten huomasin seinällä hinnaston, ja tämähän on tuntihotelli seksikohtauksia varten. Jaaha, en mä kyllä lähde naista hakemaan ja menin uudelleen turisti infokeskukseen.

Oli jo ilta, ja alkoi olla perhosia vatsassa, mihin yösijaan pääsen. No, hosteriaan pääsen, kun ensin menen veneellä puoli tuntia, ja hyppään pois Bora Boran kohdalla ja sitten kävelen 300 metria jä niin päin pois. Ja toden totta. Täällä on venebussit, ihan kuin Veneziassa, mutta nämä ovat jokia, ei kanavia. On isoa jokea, ja pikkupuroa. Hosteria oli tehnyt järven patoamalla pienen puron. Sen vesi haisi ja oli likaista. Ja kun laskupuroon ei tullut uutta vettä, oli se täynnä ötököitä, jotka kiusasivat minua koko yön. Eihän tällaisessa kaupungissa voi turisti olla, jossa hotellimatka vie puoli tuntia ja veneitä kulkee tunnin välein. Siksi istun tässä lähellä juna-asemaa. Junia Buenos Airesiin kulkee monta tunnissa, joten katselen kaupunkia ensin ja sitten lähden.

Kun tultiin Tigreen, oli se kuin iso satamakaupunki, jossa rakennetaan ja puretaan isoja valtamerilaivoja. Se oli aika hurjan näköistä. Joen toisella puolen ruostuneita ja uponneita laivoja ja toisella puolen ökyrikkaiden taloja. Jokaisella rantaan sellainen korkea laituri, täällä ilmeisesti veden korkeus vaihtelee paljon.

Pari asiaa tuli mieleen, vaikka ne ovat jo vanhoja. Argentiinassa vaihdoin rahaa Mendozassa ensin pankissa. Tehtiin kalkkeripaperilla kahdet paperit ja syynättiin passit. Sen jälkeen tietokoneella tehtiin uusi paperi. Sitten piti mennä yläkertaan toisen virkailijan luo, joka antoi rahaa. Kun rahat loppuivat, menin lauantai-iltana yksityiseen rahanvaihtoon, sellaiseen Forexiin. Siellä 2 ihmistä otti ihmisiltä rahaa ja laittoi numerolapun päälle. Lapun toisen puolen sai itse. Taustalla yksi virkailija teki vaihtonippuja pesoiksi. Oikein urakalla. Ja sitten saatiin rahat lappua vastaan. Asiakkaita oli pilvin pimein ja silti kaikki toimi nopeasti. Ei ihme, että Suomessakin pankkien valuutanvaihdosta ei tullut mitään, kun tuli yksityinen kilpailijaksi.

Toinen tuli siitä kun Colonian bussi oli 40 minuuttia myöhässä. Tuli mieleen, että rengas on puhjennut. Kerran näin tällaisen episodin kun saman bussiyhtion vastaan tulevan bussin rengas oli puhki. Oma bussikuski meni auttamaan. Tai oikeammin rahastaja. Rahastajilla on sellaiset likavaatteet autossa varalle koska he menevät auton alle laittamaan tunkin. Ihmiset istuivat bussissa ja se nousi helposti. Renkaan vaihto tapahtui alta aikayksikön. Vaan bussikuski ei tehnyt mitään, antoi jakoavaimia ja pyyhki heti sen jälkeen kätensä. Siksi täällä rahastajat ovat miehiä. Ei olisi meen Erkin rahastajatytöistä ollut bussin renkaan vaihtajiksi.

Buenos Aires

Hyvät ilmat/tuulet suomeksi, 20.12-22.12.2003 torstai ip – lauantai ap

Cityt ovat meikäläiselle liian suuria. Tulin tänne junalla. Yritin juna-asemalta käsin kävellen löytää hotellia, mutta löysin vain Sheratonin, jonka hinnat ovat taivaallisen korkeat. Siksi keksin että minulla on Mendozasta jäänyt kassiin mainoslappu Ibis-hotelliketjusta. Näytin sitä taksimiehelle, joka tiesi paikan. Ibis-hotelli on ihan hyvän tason hotelli ja olisi ollut kohtuuhintainen. Ajattelin, että loppupäivät elän leveästi hotellin puolesta. Mutta sanoivat, että täynnä, soita 18 jälkeen ja tarkista tilanne. Pah. Hotelleja oli sitten lähellä enemmänkin ja menin kolmeen korkean tason hotelliin, jotka kaikki väittivät, että tänään on täynnä, mutta huomenna olisi tilaa. Pah. Eivät halunneet reppumiestä hienoon hotelliinsa. Siis herraa minusta ei ainakaan tullut tällä matkalla.

Kyllästyin hakemiseen. Hienoa hotellia vastapäätä näkyi kyltti Hotel Chile. Ajattelin, että nyt menen sisään vaikka väkisin. Sanoin rempseästi ovella, että olen Pauli Finlandiasta ja minulla on Chile hattu päässä. TArvitsen huoneen. Ukkoa nauratti, koska lakissani todella lukee Chile. Olisin kyllä päässyt sisään muutenkin, sillä tämä oli tällainen halpa hotelli, ei surkea, mutta halpa. No, mitäpä tuosta, säästyvät rahat seuraavaan matkaan.

Yllätys, Etelä-Amerikan ensimmäinen musta mies tuli samaan hissiin hotelli Chilessä. Totta, ei ole ainakaan Chilessa, Perussa, Argentiinassa eikä Uruguayssa ollut mustaihoisia. Ecuadorin Quitossa saattoi yksittäinen kävellä vastaan, en ole enää ihan varma. Toki Brasiliassa on paljon mustia, orjien jälkeläisiä. Tämähän todistaa tämän pakolaissysteemin hulluuden. Myyrmäessä, jossa asutaan, on enemmän mustia kuin espanjankielisessä Etelä Amerikassa, ainakin Paulin tutkimusten mukaan. Afrikkalaiset eivät hakeudu maihin, joissa ei ole hyysäreitä antamassa vastikkeetonta rahaa. Sanotte joku mielessänne, että matka on pitkä tänne. Niinpä, on se pitkä Suomeenkin, ja Australiaan ja Kanadaan.

Sitten tuli ongelmaksi pesojen loppuminen. Jotenkin on huonoa tuuria, taas hain korttelitolkulla cambiota tai pankkia. Ei mitään. Janotti, mutta rahaa ei ollut. Näin agro pankin. Siellä oli kassalle 30 metrin jono. Onneksi menin kysymään joltain virkailijalta, että pitääko tehdä joku cambio bumaka. Ei, he eivät vaihda mitään. Ja taas matkaan. Sitten löysin jonottoman pankin. Mutta ne vaativat, että täytän ensin jonkun lomakkeen. Ja menin sitä täyttämään. Ja sitten vaativat passia. Ja sitten kassa hakkasi passista kaikki tiedot, eikä katsonutkaan minun lomakettani. 50 dollarin setelini oli sukassa mennyt vähän kurttuun, vaikka oli muovipussissa. Ei meinannut kelvata, kun pari ryppyä jäi silittämättä. Passista otettiin valokopio. VArmaan tulee FBI perääni Suomeen, kun ryppy ei poistu silitysraudallakaan tutkimuksissa.

Ei tule minusta big city ihmista. Kummallista, olen viihtynyt hyvin NYCissä, Tokiossa, Lontoossa, Pariisissa. Mutta täällä olen aika orpo. Samanlainen hölmö olo oli Santiagossa. Kukaan ei luule minua enää joulupukiksikaan, joten ajaisin partani pois, mutta nyt en löydä parturia. Isossa cityssa on kaikenlaisia hihhuleita omiksi tarpeiksi, joten joulupukki mahtuu sinne huomaamatta sekaan. Olen hakenut sitä jo monta korttelia kiertäen. Suurkaupungissa on muka kaikki, mutta kuitenkaan en löydä niitä, en hotelleja, en rahanvaihtoa, en parturia.

Kun katsoo kaupungin esitettä, täällä olisi tuhat paikkaa, jotka on pakko nähdä. Mutta miten sitä niin paljon ehtisi kuukaudessakaan. Siksi katson muutaman jutun ja sitten saa olla. Keskityn cervezan juomiseen. Hellettä piisaa, ja kun edessä on Suomen ilmat, niin ne eivät ole niin buenos aires, joten nautitaan viimeisista helletunneista.

Torstai illalla löysin kivan ravintolan. Siellä oli kivoja kimppa-annoksia, joten olisin tarvinnut seuralaisen. Yritin tilata mariscos-padan, eli meren elävistä tehdyn padan kahdelle. Sanoin, että maksan kahdesta, ja syön niin paljon kuin jaksan. Tyttö ei suostunut myymään, on kuulemma liian iso minulle. Hän antoi vaihtoehdoksi riisivuoan, jossa on samoja ötököitä. Ja totta, Suomessa tästä annoksestani olisi kyllä tehty kolme annosta, hienoissa ravintoloissa neljä. Eli se mereneläväpata olisi ollut Suomessa 6-8 ihmisen annos. Olisin varmaan ahminut sen kaikki ja haljennut.

Olen hakenut uudestaan parturia perjantai iltapäivälla. Laitoin ainoan putipuhtaan paitani päälle, kävin suihkussa ja innoissani matkaan. Vaihdoin suuntaa. Vaan kortteli korttelilta ei näkynyt mitään. Tunnin hakemisen jälkeen olin taas aivan hiessä, täällähän on yli 30 astettä iltapäivällä. Ja sitten keksin hakeutua porttigongeihin, sieltä löysin kaksi pientä parturiliikettä, toisessa tädit eivät suostuneet leikkaamaan partaa ja toisessa ei ollut ketään sisällä, ovi lukossa. No, menen uudestaan suihkuun, ja tulen kokeilemaan, olisiko tässä toisessa elämää. Tarkoitus olisi päästä tästä joulupukin parrasta täällä eroon. Toki lentokentällä voi olla vielä jotain.

Ja onnistuihän se. Parturi oli nuori mies, joka oli ihan hassun kiva. Pyysi joulupukin parran poistamisesta viisi pesoa, joka on 1,5 dollaria. Voi voi. Tuli kympin raha käteen ja sanoin feliz navidad. Hän oikein kätteli minua lähtijäisiksi.

No niin. Nyt tämä yhdeksän viikon ilo on sitten loppu. Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana ja kiitos monista terveisistä ja viesteistä, joita olen saanut matkan aikana. Hyvin tiedän, mitä siellä on vastässä – märkää, pimeää ja kylmää. Si, täältä tullaan.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Feliz Navidad y Prospero Año Nuevo!

Papa Noel y Pauli